Pennut

Pentusuunnitelmat:

ei tällä hetkellä.

Kasvatan vain puhdasrotuisia Suomen Kennelliittoon rekisteröityjä koiria. Käytän jalostukseen Suomen Villakoirakerhon jalostusohjeen mukaisesti terveystutkittuja koiria. Pennut luovutetaan noin 7-10viikon iässä madotettuina, sirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina Kennelliiton kauppasopimuksen ja rekisteritodistuksen kera. Ennen pennun luovutusta pennut ovat tottuneet erilaisiin arjen ääniin, ihmisiin, turkinhoitoon ja ulkoiluun. Pennut myydään lemmikeiksi ja perheenjäseniksi. Mahdollisuudet erilaisiin koiraharrastuslajeihin selviää vasta pennun kasvun ja kehityksen myötä. Etsiessäni pennuille sopivia koteja suosin harrastuksista ja näyttelyistä kiinnostuneita koteja.
Kasvatustyöni on pienimuotoista ja pentueita on harvoin. Minulla ei ole pentuihin varauslistaa, enkä ota alustavia varauksia ennen kuin pennut ovat syntyneet.

Jokainen Adlit-pentue on tarkoin suunniteltu yhdistelmä, jonka vuoksi toivon myös kasvattieni perheiltä kiinnostusta ja tukea rotua kohtaan teettämällä koiralle Suomen Villakoirakerhon jalostusohjeen mukaiset terveystutkimukset. Kasvattajana haluan olla mukana kasvattieni elämässä ja pitää yhteyttä. Autan miellelläni!

Hyödyllisiä linkkejä villakoiraa harkitseville,
https://www.hankikoira.fi/
https://www.villakoirakerho.com/index.html
https://www.kennelliitto.fi/koiranostajille

Pennut saavat uusiin koteihin muuttaessaan mukaansa pentupaketin sekä kattavan hoito-oppaan.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita